
Etkö aina ymmärrä uusimpia digitermejä ja -käsitteitä? Tuntuvatko sanat hankalilta, etkä aina tiedä mitä niillä tarkoitetaan?
​
Tähän digisanastoon on koottu yleisimpiä digitalisaatioon liittyviä sanoja ja selitetty selkeästi, mitä mikäkin tarkoittaa.
Aloittelijan digisanasto
Opitaan yhdessä!
4G/5G
Neljännen sukupolven matkaviestinverkko. Viidennen sukupolven matkaviestinverkko. Lähes kaikki suomalaiset olivat periaatteessa 4G-verkon piirissä vuonna 2018. 4G:tä tai 5GT:tä voidaan käyttää puhelimessa tai tabletissa tai kodin nettiyhteytenä muistitikun tai reitittimen avulla.
​
Aikajana
Yhteenveto peräkkäisistä tapahtumista tai kerätystä datasta. Esimerkiksi Google Maps -karttapalvelussa voit katsoa aikajanalta, missä olet liikkunut kännykän kanssa.
​
Aloitusnäyttö
Mobiililaitteen näyttö, joka aukeaa, kun laite käynnistetään.
Android
Puhelinten ja muiden mobiililaitteiden käyttöjärjestelmä eli ohjelmistoalusta. Käytössä mm. tuotemerkeillä Samsung, Huawei, Honor, Sony, OnePlus ja Nokia (mallista Nokia 6 alkaen).
Avainsana
Tunniste eli tägi, joilla kuvataan esimerkiksi kuvan tai tekstitiedoston sisältöä. Jos tunniste on sanamuodossa, sitä voi kutsua avainsanaksi.
​
Blogi
Verkkosivu tai -sivusto, johon yksi (tai useampi) henkilö tuottaa omaa sisältöä säännöllisesti. Blogin kirjoittaja on bloggari tai bloggaaja.
Bootata
Käynnistää tietokone tai muu digilaite uudelleen. Usein auttaa pienissä ongelmissa. "Ongelma hävisi, kun buuttasin koneen".
Bugi
Tietokoneohjelman virhe, häiriö tai viive. Puhekielessä puhutaan bugittamisesta.
Chat
Paikka reaaliaikaiselle tekstikeskustelulle netissä. Yritysten asiakaspalvelut käyttävät nykyään usein Chat-palvelua. Chat-ikkuna ponnahtaa esiin nettisivun laidasta.
Chrome
Google-yhtiön omistama verkkoselain/internetselain.
Datakatto
Mobiililiittymään kuuluva rajattu määrä internetin käyttöä. Suomessa useimmissa liittymissä ei ole datakattoa eli data on "rajatonta". Vaikka liittymässä on Suomessa rajoittamaton data, ulkomailla datasta voi mennä lisämaksua.
Datayhteys
Kun mobiililaitteessasi on datayhteys päällä, pääset sillä internetiin. Toinen keino on yhdistää puhelin wlan- eli wifi-verkkoon.
Deletoida
Poistaa tiedosto, esim. kuva tai video. Tehdään tietokoneella del-näppäimellä ja puhelimella usein painamalla roskakorin kuvaa.
Domain
Internetin sivustojen ja palvelujen selkokielinen nimi. Esimerkiksi https://yle.fi/, https://www.mtvuutiset.fi/
Emoji / hymiö
Kuvamerkkejä, usein erilaisia naamoja, joita käytetään tekstin osana tai sen sijaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Uudemmissa älylaitteissa emojit ovat näppäimistöissä mukana.
Eväste
Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentaa selaustietojasi, kun käytät nettiä. Evästeillä voidaan seurata sinua esimerkiksi mainonnan kohdentamiseksi. Monet nettisivut ilmoittavat evästeiden käytöstä ponnahdusikkunoilla.
Evästeet tallentuvat verkkoselaimesi välimuistiin. Verkkosivun palvelin pyytää niitä selaimelta. Voit halutessasi poistaa tallennetut evästeet selaimessasi.
Explorer
Microsoftin verkkoselain, jonka käyttöä oletusselaimena yritys ei enää suosittele. Käyttäjiä on silti edelleen paljon.
Sosiaalisen median yhteisöpalvelu, jota käyttää yli kaksi miljardia ihmistä. Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden kuvallisen käyttäjäprofiilin luomiseen sekä yhteydenpitoon ystäviensä kanssa. Facebookissa on myös mahdollista liittyä erilaisiin yhteisöihin ja saada tietoa tulevista tapahtumista.
​
FaceTime
Applen videopuheluohjelma, joka on esiasennettu Applen laitteisiin. FaceTimea ei voi käyttää muiden valmistajien laitteilla. Puhelut ovat periaatteessa ilmaisia, mutta ne vaativat datayhteyttä.
Googlata
Hakea tietoa internetistä. Vaikka netin hakukoneita on Googlen lisäksi lukuisia, googlaamisesta on arkikielessä tullut synonyymi tiedonhaulle.
Hakkeri
Henkilö, joka tunkeutuu tai vaikuttaa tietoverkkoon, tietojärjestelmään tai niiden sisältämään tietoon. Hakkerointi voi olla rikollista – mutta myös luvallista ja hyvään pyrkivää.
Hashtag
Sosiaalisessa mediassa käytettävä #-tunniste. Sen avulla aiheesta kiinnostunut ihminen löytää siihen liittyvät sisällöt. Ristikkomerkin eli #-risuaidan perään laitetaan tunnistesana ilman välilyöntiä esimerkiksi #digiohjeet.
HDMI-liitäntä
Standardi liitännälle, jolla data siirtyy laitteiden välillä johtoa pitkin. HDMI-kaapelille tai johdolle sopivia HDMI-portteja on esimerkiksi televisioissa, tietokoneissa ja pelikonsoleissa.
HDMI-liittimiä on eri mallisia. HDMI-liitännällä saa esimerkiksi tietokoneen kuvan näkymään televisiossa.
ICE
Kirjaimet ICE tarkoittavat hätätilanteessa (In Case of Emergency). ICE-henkilö on siis perheenjäsen tai muu, jolle voi soittaa hädän tullen. Hänet kannattaa lisätä oman puhelimen yhteystietoihin.
Inbox
Sähköpostin kansio, jossa näet vastaanotetut sähköpostit.
Instagram / insta
Sosiaalisen median palvelu, jossa jaetaan ja katsellaan kuvia sekä lyhyitä videoita. Instagramissa sisältöä julkaistaan muun muassa uutisina tai storyina eli tarinoina.
Jakaminen
Verkossa tiedostoja, kuten kuvia, tekstiä tai videoita voi jakaa toisille laitteille ja käyttäjille. Sosiaalisessa mediassa toisten julkaisuja voi jakaa myös omalla seinällään.
Jakamisesta kertova kuvake on eri näköinen esimerkiksi Androidia ja Applen käyttöjärjestelmiä käyttävillä laitteilla. Jakaminen onnistuu monilla eri tavoilla.
Jumittaa / lagata
Digilaite toimii odotettua hitaammin. Usein hidastelu voi johtuu nettiyhteyden ongelmista. Syyt voivat olla myös laitteen sisäisiä, esimerkkinä muistitilan vähyys.
Kaatua
Tietokoneohjelman tai käyttöjärjestelmän yllättävä häiriötilanne, jossa ohjelma lopettaa toimimisen/sammuu.
Kalastelu/fishing
Verkossa tapahtuvaa luottamuksellisten tietojen urkkimista rikollisiin tarkoituksiin.
Klikkaus
Verkkosisällön avaaminen tai linkin tai sovelluksen napsauttaminen auki. Tietokoneella
jotkut toiminnot vaativat, että näpäytät hiirtä kahdesti (kaksoisklikkaus). Käsite klikkiotsikko tarkoittaa sitä, että käyttäjää houkutellaan avaamaan sisältö esimerkiksi vihjailevalla tekstillä tai liiottelevilla ilmauksilla.
Kovalevy
Tietokoneeseen kiinteästi asennettu levymuisti, johon tallennetaan ohjelmat ja muut tiedostot.
Kuvakaappaus
Puhelimen tai tietokoneen näytöllä näkyvän kuvan tai sen osan kaappaamista eli tallentamista. Kuva tallentuu laitteen muistiin.
Käyttäjätili
Melkein kaikkiin verkon palveluihin vaaditaan oma tili eli käyttäjätiliä. Saat käyttäjätilin, kun rekisteröidyt palveluun ja luot siihen oman käyttäjätunnuksesi (käyttäjätunnus ja salasana). Käyttäjätilillä ei ole mitään tekemistä perinteisen pankkitilin kanssa.
Käyttäjätunnus
Moniin verkkopalveluihin kirjaudutaan käyttäjätunnuksella ja salasanalla. Luot ne, kun rekisteröidyt eli luot tilin palveluun. Käyttäjätunnus on usein oma sähköpostiosoitteesi – mutta käytäntö vaihtelee palveluittain.
Käyttöjärjestelmä
Tietokoneen tai mobiililaitteen ohjelmisto eli ohjelmistoalusta. Se mahdollistaa muun muassa sovellusten toiminnan. Myös älytelevisioissa ja muissa älylaitteissa on käyttöjärjestelmä. Tietokoneen käyttöjärjestelmiä ovat esimerkiksi Microsoftin Windows, Applen MacOS.
Mobiililaitteiden käyttöjärjestelmiä ovat muun muassa Googlen Android ja Applen iOS.
Leikepöytä
Digilaitteissa tilapäiseen tiedon säilytykseen tarkoitettu lyhytaikainen muisti. Esimerkiksi kun kopioit tekstiä, se siirtyy itsestään leikepöydälle muistiin ja käyttöösi (kopioi-liitä-toiminto).
Lentotila
Mobiililaitteiden, kuten puhelinten toiminto, joka poistaa kaikki verkkoyhteydet käytöstä. Laitteen muita toimintoja voi silti käyttää.
Liitetiedosto
Tiedosto, joka on liitetty mukaan sähköpostiviestiin.
Lukitusnäyttö
Puhelimen tai tabletin näyttö, jolta pääsee eteenpäin vain salasanan avulla (esimerkiksi PIN-koodi) tai muulla tunnistustavalla (esimerkiksi sormenjälki tai kuvio).
Lähimaksu
Kortilla tai kännykällä tehtävä maksutoimitus, joka onnistuu lukulaitteen lähietäisyydeltä – ilman tunnusluvun kirjoittamista. Suomessa maksukorteissa on yleensä mukana lähimaksuominaisuus.
Meemi
Kuva, gif-animaatio tai lyhyt videoleike, joka leviää nopeasti sosiaalisessa mediassa. Sen sisältö saattaa muuntua, kun meemiä levittävät muokkaavat sitä. Meemi on usein sisällöltään humoristinen ja siinä on kuvaan lisättyjä tekstejä sekä kuvamanipulaatioita.
Mobiilitukiasema
Voit jakaa mobiilidatayhteyden muihin laitteisiin kännykästä tai tabletistasi, jos laitat yhteyspisteen päälle. Tätä varten kännykän täytyy olla mobiiliverkossa, koska yhteyspiste jakaa nimenomaan mobiiliverkon. Oman puhelimen verkolle kannattaa antaa salasana turvallisuuden takia.
Muistikortti
Esimerkiksi puhelimissa ja kameroissa käytettävä pieni tiedon tallennusväline. Muistikortteja on eri mallisia. Jos luet muistikorttia tietokoneella, tarvitset siihen usein erillisen kortinlukijan.
Netti
Maailmanlaajuinen erillisistä tietoverkoista muodostava verkosto. Kun käytät tietokonetta netissä, olet yksi osa internetiä.
Osoitepalkki
Nettiselaimen ylälaidan kenttä, jossa näkyy nettiosoite. Osoitteen vasemmalla puolella on lukkokuvake, joka kertoo verkkosivun turvallisuudesta. Osoiteriviä voi myös käyttää erillisen hakupalkin sijasta: Kirjoita hakemasi asia osoiteriville ja paina enteriä.
PayPal
Yhdysvaltalainen maksujenvälitysjärjestelmä eli palvelu, jonka avulla voi lähettää ja vastaanottaa sähköistä rahaa verkossa. PayPalilla voi maksaa kertamaksuja tai luoda tilin toistuvia maksuja varten. Voit maksaa laskuja PayPal-tililtäsi vain, jos tililläsi on varoja.
Peukuttaa
Sosiaalisessa mediassa tykkääminen tarkoittaa tätä: Peukalon tai sydämen kuvaa täppäämällä ilmaiset pitäväsi jostakin julkaisusta tai olevasi siitä kiinnostunut.
Pikavalikko
Pikavalikko on valikko, joka klikataan tai vedetään auki. Mobiililaitteessa pikavalikot avautuvat usein vetämällä näytön reunasta. Termit pikavalikko, valikko ja ponnahdusvalikko sekoittuvat usein arkikielessä.
Pilvipalvelu
Pilvipalvelu tarkoittaa verkkopalvelua, joka säilöö käyttäjän tiedostoja omille palvelimilleen. Silloin käyttäjän omalta laitteelta ei vaadita valtavaa tallennustilaa. Tunnetuimmat pilvipalvelut ovat Dropbox, Google Drive, Microsoftin OneDrive ja Applen iCloud.
PIN-koodi
Salasanana käytettävä henkilökohtainen luku eli turvakoodi, jolla avaat laitteen lukituksen tai tunnistaudut järjestelmään. PIN-koodissa on useimmiten 4-6 numeroa.
Play Kauppa
Googlen sovelluskauppa, josta ladataan sovellukset Android-käyttöjärjestelmän laitteisiin. Kaupassa on sekä ilmaisia että maksullisia sovelluksia.
Postata
Julkaista viesti, kuva, video tms. verkkosivustolla tai sosiaalisessa mediassa.
Päivitys
Ajantasaistaa verkkosisältöjä, ohjelmistoja tai sovelluksia. Ohjelmistoja ja sovelluksia päivitetään jatkuvasti – sekä teknisen kehityksen että tietoturvan vuoksi. Voit säädellä omien laitteidesi päivityksiä, esimerkiksi asentaa niitä automaattisiksi.
Rekisteröityminen
Käyttäjätilin luominen jollekin netissä toimivalle palvelulle. Tämä pitää tehdä kussakin palvelussa vain kerran. Rekisteröityessä luodaan palveluun oma käyttäjätunnus ja salasana.
Selain/ verkkoselain /nettiselain
Tietokoneohjelma, jolla vieraillaan verkkosivuilla ja katsellaan niiden sisältöä. Käytetyimpiä selaimia Suomessa ovat Chrome (Googlen selain), Safari (Applen selain), Firefox (Mozilla-projektin avoimen lähdekoodin selain), IE eli Internet Explorer (Microsoftin aiempi selain) ja Edge (Microsoftin uudempi selain).
Selainhistoria/selaushistoria
Kun selaat internetiä, verkkoselaimesi tallentaa paljon tietoa. Se muistaa esimerkiksi sivut, joilla olet vieraillut ja tiedostot, joita olet ladannut. Tämä kaikki on historiatietoa. Sen kertymistä voit säädellä eri tavoin laitteesi asetuksista. Varsinkin jos käytät julkista tietokonetta, varmistu siitä, että historiatiedot poistuvat käyntisi jälkeen.
Sijainti
Laitteen tunnistaminen esimerkiksi GPS-tekniikalla, jolloin selviää sinun ja laitteesi maantieteellinen sijainti. Mobiililaitteista voi halutessaan sulkea sijainnin pois, mutta silloin esimerkiksi 112-sovellus ei toimi kunnolla.
SIM-kortti
Matkapuhelimeen tai tablettiin laitettava pieni älykortti, jota tarvitset puhelinliittymän tai mobiilidatan käyttöön.
Skrollata
Vierittää ruudulla näkyvää kuvaa tai tekstiä alas ja ylös.
Snapchat/snäppi
Yhdysvaltalaisen Snapchat-yhtiön sosiaalisen median palvelu. Snäppi on palvelun lempinimi, mutta myös palvelussa lähetetty viesti. Oma tarinani -osion snäpit näkyvät muille vain 24 tunnin ajan.
Some/sosiaalinen media
Internetissä toimiva yhteisöllinen palvelualusta. Tunnettuja sosiaalisen median yrityksiä ovat muun muassa Facebook, Twitter, Instagram, Snapchat ja YouTube. Niiden käyttö on ilmaista, mutta palvelut seuraavat käyttäjien dataa ja räätälöivät markkinointia sen mukaan.
Spämmi/roskaposti
Vastaanottajan kannalta ei-toivottu viesti, yleensä sähköpostissa. Useimmiten massapostitusta mainostarkoituksessa. Saatat antaa roskapostiin tietämättäsi luvan, kun syötät sähköpostiosoitteesi arvontoihin ja vastaaviin.
Tallennustila/muisti
Tallennustilan määrä kertoo, kuinka paljon dataa laitteeseen mahtuu. Se on käytännössä sama asia kuin muisti.
Tunnistautuminen
Kun kirjaudut verkon palveluun, tunnistaudut. Sähköistä tunnistautumista on vahvaa ja "vähemmän vahvaa". Vahvassa tunnistautumisessa luotettava toimija varmistaa henkilöllisyytesi Keinoja tähän on kolme: Pankkitunnukset, mobiilivarmenne ja kansalaisvarmenne. Vähemmän vahvaa tunnistautumista on käyttäjätunnuksen ja salasanan yhdistelmä. Lue lisää >
Välimuisti
Välimuisti on pieni, nopea muisti, jonka tehtävä on nopeuttaa tietokoneen tai älylaitteen toimintaa. Puhelimesi välimuistissa saattaa olla esimerkiksi kuvia ja videoita, joita olet katsonut nettiselaimella. Nopein keino saada puhelimeen hieman lisää tallennustilaa on tyhjentää puhelimen välimuisti.
Pikaviestipalvelu, joka toimii verkossa. WhatsAppissa voi viestitellä kahden kesken tai ryhmissä. Viestissä voi tekstin lisäksi olla kuvia, videoita tai ääntä. WhatsAppissa voi myös soittaa puheluja ja videopuheluita. Puheluiden laatu riippuu verkkoyhteydestä.
Wifi, WLAN, wifi-yhteys
Wifi tarkoittaa langatonta lähiverkkoa. Se on yksi tapa "päästä nettiin" mobiililaitteella eli puhelimella tai tabletilla. Toinen tapa on mobiilidata. Kotona ja esimerkiksi kirjastossa wifi-verkon keskipisteenä on modeemi tai reititin: Se on pieni laite, joka jakaa seinään tulevan kiinteän verkon langattomaksi.
​
Toimitus: Jaana Virtanen,
Läheet: Ylen digitreenit, digiapuri.com ja Wikipedia